Kuten edellisessä open vinkkausblogissa arvelin, kyllähän tätä asiaa vielä piisaa.
Tiesitkö, että koulussa oppilaiden lempi aineeseen vaikuttaa paljon se, osaako opettaja opettaa ainetta hyvin? Tästä voisi hatarasti arvailla, että roolipelaajan pelivalintaan voi vaikuttaa paljonkin se, miten toimivaksi pelin oppiminen on tehty.
Edellisessä tekstissä katseltiin asiaa siltä kantilta, että miten me oikein yleensä opimme uutta ja miten meidän muisti pelaa. Tässä seuraavaksi avaan hitusen sitä millä eri tavoilla uutta voi opettaa. Opetustyylillä on väliä, mutta niin on myös sillä, missä järjestyksessä asioita opetetaan.
Tässä blogissa käsittelen pitkälti samoja juttuja, joista Alfaconin työpajan alustuksissa porisin.
Jokainen oppii eri tavalla – vai oppiiko?
Joku ehkä muistaa ajan kun oppilaita jaettiin oppimistyylien mukaan visuaalisin, kinesteettisiin ja auditiivisiin oppijoihin, eli niihin jotka oppivat näkemällä, tekemällä tai kuulemalla. Sitä ei (toivottavasti( enää tehdä. Tutkimus totesi jo pitkän aikaa sitten, ettei tällainen jako edesauta oppimistuloksia, eli maallikkotermein idea oli paska.
Preferenssejä ihmisillä tietysti on, mutta niitä ei aina kannata noudattaa. Jotkut asiat on helpompi oppia eri tavoin ja yleensä eri tyylien yhdistely tukee oppimista. Jos sinut siis on aikanaan joku opettaja, internet-testi tai taikaristalli määrittänyt vaikkapa visuaaliseksi oppijaksi, ei kannata jumittua siihen, vaan käyttää oppimiseen kaikkia aisteja.
No, ehkä maku- ja hajuaistin voi jättää vähemmälle pöytäroolipelipöydässä.
Tärkeintä on siis tietää, että oppimistyylit eivät ole oppijakohtaisia tylypahkatupia, vaan riippuu opetettavasta asiasta millä tyylillä sitä kannattaa lähestyä. Useimmiten vaikkapa jalkapalloa oppii pelaamaan pelaamalla, vaikka sekin hyötyy myös sääntöjen tai taktiikoiden lukemisesta ja taitavampien pelaajien temppujen katsomisesta. Kuvataiteen tyylilajeja tuskin kukaan kuvittelee oppivansa tehokkaasti silmät kiinni kuuntelemalla podcastina luentoa, vaikka kuinka olisi auditiivinen oppija.
Uutta opettaessa on kuitenkin hyvä muistaa nuo eri tyylit opettamisen näkökulmasta. Jotkut roolipelin säännöt voi olla helpointa opettaa konkreettisesti figuja taistelukartalla liikuttelemalla ja toiset kannattaa lukea pelaajille ääneen. Varmin tapa saada asia painettua muistiin on kerrata se useampaa tyyliä käyttäen.
Aikanaan sain jommalta kummalta vanhemmaltani vinkin, että jos haluaa muistaa jonkun asian, se pitää lukea, puhua ja kirjoittaa. Tuo onkin ollut aika hyvä muistisääntö.
Missä järjestyksessä peli kannattaa opetella?
Dungeons & Dragons 5. edikan pelaajan opas tarjoilee heti alkuun erinomaisen esimerkin siitä, missä järjestyksessä asioita ei kannata selittää. Siellä nimittäin kehotetaan alkupuheissa ideoimaan villisti aivan minkälainen hyvänsä fantasiasankari ja vasta monta kymmentä sivua myöhemmin esitellään, mitä lajeja ja hahmoluokkia pelissä yleensä on valittavana. Tämä tuli itsellä vastaan kun muutama vuosi sitten ensimmäistä kertaa kunnolla tutustuin D&D -hahmonluontiin Noppatuurin Torakorpi -kampanjaa varten. Tästä voit katsoa videolla millaisissa tunnelmissa kesäisellä asuntovaunureissulla tuota pelaajan manuaalia luin.
Koska uusi oppi on tarpeen saada yhdistää vanhaan, opittavan tiedon järjestystä on syytä miettiä järkeväksi. Ei kannata opettaa velhon loitsulistoja ennen kuin on kertonut, miten pelin perusmekaniikka yleensä toimii – ja että pelissä yleensä on velhoja. Uuden pelin osa-alueet kannattaakin opettaa siinä järjestyksessä, kuin niitä tarvitaan päätöksenteossa käytännössä. Tämä riippuu tietenkin pelistä, mutta annan tässä joitakin useimpiin pöytäroolipeleihin päteviä neuvoja.
Yleensä peliä edeltää nollasessio, jossa jutellaan pelin tavoitteista. Tätä varten ei yleensä tarvitse vielä tietää, miten pelin taistelusäännöt toimivat, mutta pelin maailman ja hahmoarkkityyppien tunteminen voi olla tarpeen. Onko pelissä tarkoitus pelata hyviksiä vai pahiksia? Kuinka yksityiskohtaista väkivallan kuvaus on? Ohjaako pelimekaniikat yksityiskohtaisiin ihmissuhdesotkujuoniin? Pelin rajojen tiimoilta keskustelu on varsin erilainen jos pelataan Vampire: The Masqueradea kuin jos pelinä on Astraterra.
Useimmiten pelin ensimmäinen tehtävä on luoda hahmo ja oman hahmon kautta toimiminen on pöytäroolipeleissä yleensäkin hyvin keskeistä. Käytännössä pelaajien on siis syytä aloittaa peliin tutustuminen hahmoluokista tai muista oman hahmon luontiin liittyvistä säännöistä. Jos peli keskittyy taktiseen taisteluun, perusymmärrys taistelusäännöistä on paikallaan, jottei tule tehtyä valintoja, jotka kaduttaa myöhemmin. Tässä vaiheessa ei ole tarpeen oppia ulkoa kaikkea, vaan tutustua sääntöihin sen verran, että osaa valita minkälainen hahmo itselle kuulostaa hyvältä.
Itse aloitan uuteen peliin tutustumisen yleensä aina hahmolomakkeesta. Se kertoo yleensä pelin perusmekaniikoista ja hahmolomakkeen kanssa sääntöjen lukeminen on usein helpompaa, kun pystyy suoraan näkemään, mihin lomakkeen kohtaan kuvatut säännöt vaikuttavat.
Hahmojen luonnin jälkeen viimeistään on hyvä tutustua siihen, miten pelin perusasiat etenevät. Riippuen pelistä, jotkut hahmonluonnissa tehtävät valinnat saattaa olla helpompi tehdä vasta sen jälkeen kun on päässyt hetken aikaa pelaamaan ja nähnyt, kuinka paljon esimerkiksi jokin tietty erikoistaito peliin vaikuttaa.
Joissain pelipöydissä pidetään sääntönä, että ensimmäisen muutaman pelikerran jälkeen hahmonsa saa tehdä vaikka kokonaan uusiksi hahmoluokan vaihtoa myöten. Tällainen sääntö on eduksi etenkin, jos halutaan päästä nopeasti pelaamaan.
Missä vaiheessa voi lisätä kierroksia?
Kun hahmot on luotu ja pelin perusmekaniikat (esim. tavalliset taitoheitot) on hallinnassa, ei kannata heti alkaa tykittämään sekaan lisäsääntöjä. Oppiminen on meille ihmisille pohjimmiltaan hyvin tyydyttävää puuhaa, mutta se myös väsyttää ja liian vauhdikas eteneminen stressaa.
Harvoin kaikki pelipöydässä oppivat samaa tahtia, joten maltti kannattaa siksikin. Etenkin jos joku pelipöydässä on innokas lukemaan sääntökirjoja tai on pelannut jotain saman tyylistä aiemmin, on todella tavallista, että yksi pelaaja saattaisi olla valmis kokeilemaan pelaamista kaikilla erikois-jännä-lisäsäännöillä paljon nopeammin kuin muut. Joissain roolipeleissä tällaiselle oppimaan innokkaalle pelaajalle voi jo hahmonluontivaiheessa antaa monipuolisempaa hifistelyä mahdollistavan hahmon, mutta joskus hänelle joutuu vain sanomaan, että nyt mennään perussäännöillä siihen asti että ne on kaikille tutut.
Myös pitkät tauot pelisessioiden välissä saattavat aiheuttaa takapakkia ja kertaamisen tarvetta perussääntöihin ja se on aivan normaalia. Jos kranaatinheitintä käytetään vain harvoin, kannattaa varata aikaa sääntöjen kertaamiselle ennen isompaa rähinää. Samalla tavalla jos haltioita tavataan kampanjassa hyvin harvoin, ei tarvitse ihmetellä jos pelaajat eivät muista ulkoa sitä haltiakuningatar HipsuHeittomerkki-Umlautin serkunkaiman nimeä ja juorua jonka siitä ensimmäisen session tavernassa kuulivat. Siihen kannattaa varautua.
Mutta mistä sitten tietää, että nyt voi lisätä kierroksia? Roolipelatessa opetettava aihe on koko ajan käytössä pelipöydässä, joten pelinjohtaja tai muuten pelin suhteen mentori voi reaaliajassa tarkkailla, miten sujuvasti uusien sääntöjen käyttäminen pelaajilta onnistuu. Koska yleensä tarkoitus ei ole oppia mahdollisimman nopeasti kaikkia pelin sääntöjä, vaan pääasiassa pitää hauskaa pelaten, ei kannata stressata tästä kyttäyshommasta.
Itse ajattelen, että nyt pelaajat osaavat tämän siinä vaiheessa kun pelaajat eivät pelkästään noudata sääntöjä, vaan keksivät soveltaa niitä luovilla tavoilla. On eri asia muistaa kokeneemman dedduilijan vinkki, että roguen kannattaa piiloutua jokaisen hyökkäyksensä jälkeen uudestaan jos mahdollista ja eri asia tietoisesti hakeutua taisteluun pusikkoisessa metsässä piiloja valmistellen. Eli pidä silmällä sitä kun pelaajat alkavat soveltaa ja miettiä sääntöjä pelkkää orjallista noudattamista luovemmin. Sitten kun ne perustemput alkavat toimia ja tuntua tutuilta, on mahdollista opetella siihen päälle taas jotain uutta.
Pelimaailman kohdalla samat oireet kannattaa huomata: pelaajat ovat sisäistäneet maailman loren hyvin kun he alkavat sujuvasti tehdä valistuneita arvauksia siitä, miten pelimaailman logiikka toimii. Eli esimerkiksi ymmärtävät uskonnollisella seudulla vedota oikean jumalan nimeen – tai väärän, jos haluavat tahallaan ärsyttää.
Väittäisin, ettei nämä vinkit auta pelkästään pelaajia prosessoimaan tietoa päähänsä vähemmällä tuskalla. Inhimillinen oppimistahti auttaa usein myös pelikokemusta muunkin kuin vitutuksen vähentämisen näkökulmasta: Jos pelinjohtajana haluat luoda tilanteen, jossa pelaajahahmojen maailma järkkyy jonkin uuden muutoksen myötä, on hyvä idea antaa pelaajien oikeasti hetki pelata ja tottua siihen hahmoilleen arkiseen maailmaan ennen kuin alkaa rytistä.
Eli siis kertauksena, koska kertaus on opin äiti:
- Mieti opetustyyli opetettavan asian mukaisesti
- Mahdollisuuksien mukaan selitä sama asia useammalla eri tavalla, eri aisteja hyödyntäen: kirjoita, piirrä, lue, keskustele, demostroi…
- Varaudu siihen, että oppijat tarvitsevat kertausta
- Opeta asiat siinä järjestyksessä kuin niitä tarvitaan
- Yhdistä uusi tieto aiemmin opittuun
- Lisää uutta vasta kun pelaajat käyttävät aiemmin opittua luovasti
Joku Muu Blogi 