Mä olen yleensä allerginen korttipeleille ja vielä enemmän keräilykorttipeleille. Ja olen tietenkin pc masterracea, joten mobiilipelejä en ainakaan pelaa. Mutta Marvel SNAP on aivan loistava peli!
Olen yksinkertainen ihminen. Supersankarit ovat suora tie sydämeeni. Vietin nuoruuteni ysärillä ja nollarilla kahlaten läpi kaikki suomennetut Marvel-sarjakuvat mitä divareista suinkin löysin. Niistä Tobey Mcguire Spiderman -leffoista en pitänyt lainkaan ja alkuun olin aivan helvetin peloissani kun James McAvoy castattiin Professori X:n näyttelijäksi (mutta se olikin ihan ok sitten). Leffat oli ihan kivoja, mutta sarjikset oli se juttu. Mutta sitten kun Marvel Cinematic Universen elokuvat toivat valkokankaalle useampia eri sankareita ja tarinat alkoivat limittyä toisiinsa, MCU alkoi tuntua laajemmalta ja elävämmältä maailmalta… olen nykyään ollut varsin tyytyväinen leffafanikin.
Nollari-marvelistina minulla ei ole sitä ongelmaa ettenkö sietäisi sitä, että sama sankari voi olla siisti monena eri versiona. Taas uusi ultimate-universumi? Klooni? Eri ulottuvuudesta? Aikahyppy? Selvä juttu, jatketaan ja nautitaan seikkailusta! Tämä on auttanut paitsi MCU;n mailmaan totuttelussa kuin tämän tekstin aiheena olevan pelinkin kanssa.
Mutta jotkut asiat ovat vain oleellisia Marvel supersankari-kokemukselle. Ja ne jotkut asiat Marvel SNAP on saanut yhdistettyä upeasti viihdyttäväksi pelikokemukseksi. Seuraa siis noin about neljä syytä miksi Marvel SNAP on tosi hyvä peli.
Pelin perusmekaniikka on tarpeeksi sama kuin supersankaritaistelujen juoni
Useampi taistelu yhtä aikaa useammassa eri paikassa. Neljä sankaria per taistelupaikka, lisäksi muutamat kortit voivat vaikuttaa oman paikan lisäksi muihinkin. Tietyissä paikoissa eri tyyppiset supervoimat ovat vahvempia kuin toiset ja jotkut paikat ovat erityisen kriittisiä voittaa. Ei haittaa, jos häviät yhden taistelutantereen kunhan voitat ne kaksi muuta.
Olen ehkä ollut liian varovainen tällaisten franchise-pelien kokeilemisessa, koska olen useaan kertaan pettynyt siihen, että tarina on vain liimattu pelimekaniikan päälle. Ja tarinalla tarkoitan siis sitä fiktiota mikä pelissä on, eli tässä tapauksessa sitä että supersankarit ja pahikset taistelevat keskenään eri taistelutantereilla erilaisina tiimeinä. Pelissä ei ole edes yritetty tuoda mitään varsinaista etenevää juonta taistelujen ympärille, joskin kuukausittain vaihtuvat teemat esittelevät uusia sankareita ja taistelutantereita.
Marvel SNAPissa tarina ja mekaniikka tuntuvat tukevan toisiaan hyvin saumattomasti. Ja siitä haluan meuhkata seuraavaksi lisää.
Sankarit yhdistävät voimansa ja taistelevat tiimeinä
Kuten tällaisissa korttipeleissä yleensä, tietyt kortit toimivat erityisen hyvin yhdessä tai tietyssä järjestyksessä pelattuna. Supervoimien yhdistäminen legendaarisksi komboiksi kuuluu ehdottomasti asiaan (Kolossin ja Wolverinen kanuunankuula!). Ja vaikka en tiedä ovatko Rautanyrkki, HulkBuster-haarniska ja Monikko koskaan työskennelleet yhdessä niin tehokkaasti kuin Marvel SNAPissa niiden kombo toimii, idea on sama.
Sitä mukaan kun peliin julkaistaan lisää kortteja, kombot vaihtuvat ja aiemmin turhalta tuntunut kortti saattaa yhtäkkiä olla se arvoikkain pelaaja kentällä. Juuri niin kuin supersankarisarjiksissa!
Vaikka jotkut kanoniset tiimit toimivat hyvin yhdessä myös pelissä, ei perinteisiin ryhmäjakoihin kannata jämähtää. Rautamies ja Onslaught on ainakin tällä hetkellä varsin varma voittokombo taistelutantereesta riippumatta.
Erikoiset tiimit kuuluvat myös tarinallisesti asiaan: Sarjiksissa pahiksista tulee välillä hyviksiä ja tiimit seikkailevat yhdessä ja erikseen. Storm ja Juggernaut ovat yllättävän tehokas parivaljakko pelissä ja sarjiksissakin ovat joskus yhdessä joutuneet työskentelemään. En edes muista kuinka monta KOSTAJAT VASTAAN RYHMÄ-X -tarinaa olen aikanaan lukenut…
Useampi Kykloppi kentällä kuuluu asiaan
Hearthstonessa oli tylsää nähdä monta samaa naamaa kentällä – se rikkoo illusiota pelin tarinasta. Marvelin supersankareita on kuitenkin kloonattu niin monissa tarinoissa ja jokaisesta suolansa veroisesta sankarista on pahisversio tai pari, että tarina ei vain säily vaan vahvistuu.
On myös varsin viihdyttävää, että pelin rajallinen kommunikaatio emotejen kautta antaa mahdollisuuden hämmentynyt Spiderman-emoteen, jolla voi ilmaista, että nyt meillä taitaa olla samis pakat.
Kukin pelaaja voi omistaa monta eri versiota Kykloopista, mutta kussakin pakassa voi olla kerrallaan vain yksi kappale samaa sankaria. Jotkut pelikentät mahdollistavat korttien kopioinnin, mutta koska pelikentät on nimetty kloonailutarinoiden paikkojen mukaan, mekaniikka tukee tarinaa täysin.
Vanhalle marvelistille SNAP on helppo oppia
Ensinnäkin peli on tarpeeksi lyhyt ja nopeatempoinen: Yhdessä matsissa pelataan kuusi vuoroa ja pelit kestävät tyypillisesti noin kolme minuuttia. Päivittäistehtäviä ja teemahaasteita ilmestyy joka päivä muutamia, mutta peli ei rankaise satunnaisempaa pelaajaa pakollisilla peliputkien ylläpitämis mekaniikoilla.
Toisekseen, pelin peruspalikat ovat yksinkertaiset: Perusidea on saada enemmän voittopisteitä kuin vastustaja kahteen pelipöydällä olevista kolmesta taistelutantereesta. Jokaiseen pakkaan valitaan 12 eri korttia, joista aloituskädessä on kolme ja joka vuorolla vedetään yksi lisää. Kortilla on hintapiste- ja voittopistemäärä sekä mahdollinen erikoiskyky, joita on muutamaa eri lajia. Jokaisella vuorolla pelaaja saa yhden enemmän hintapisteitä käyttöönsä, mutta hintapisteet eivät säästy seuraavalle vuorolle. Eli ykkösvuorolla voi pelata yhden hintapisteen verran kortteja, toisella vuorolla kahden hintapisteen verran kortteja jne. mutta pisteitä ei voi jemmata vuoron yli.
Korttien kyvyt ovat tarpeeksi lähellä alkuperäisten sankareiden kykyjä: Sue Storm piilottaa seuraavat kortit pelin viime hetkiin asti juuri niin kuin hän Ihmenelosten Näkymättömänä Naisena seikkailuissaan tekee. Thorin voima kasvaa kun tämä saa Mjölnirin pakasta. Niissäkin tilanteissa kun kyky ei aivan suoraan ole sama kuin sarjiksissa tai leffoissa, yhteys on tarpeeksi lähellä: Mystiikko kopioi edellisen kortin ongoing-kyvyn ja vaikka sarjiksissa Mystiikon mutanttivoima nimenomaan on kopioida muiden ulkonäkö mutta ei näiden kykyjä, kyky on tarpeeksi lähellä alkuperäistä. (Ja Superskrulli on silti vielä taitavampi kopioimaan muiden kykyjä, niin kuin asiaan kuuluu!)
Pelissä on tarpeeksi sattumaa, jotta aloittelijaakin voi onnistaa. Taistelutantereet tuovat ajoittain käteen satunnaisia kortteja tai antavat yllättävää etua. Alkuharjoittelusta päästyäsi todennäköisesti haluat rakentaa muutaman eri tyyppisen pakan, joten siinäkin sattuma auttaa: muiden korttien liikkumisesta hyötyvä metsästäjä Kraven saavuttaa aika naurettavia voittopistemääriä jos vastassa sattuu olemaan korttien liikutteluun perustuva pakka.
Hyvän pakan askartelemalla saa sattumasta huolimattakin taidolla tuloksia aikaan. Pitkäikäisyyttä peliin tuokin erilaisten pakkojen askartelu. Hiljakseen peliin ilmestyvät uudet sankarit ja taistelutantereet tuovat vaihtelua ja kannustavat kokeilemaan erilaisia taktiikoita.
Ensimmäinen ajatuksella rakentamani pakka oli “Ongoing Madness” -nimiseksi ristimäni pakka, joka perustuu ongoing-kyvyillä varustettujen korttien buustaamiseen toisillaan. Se on edelleen käytössä. Tällä hetkellä suosikkini on pakka, jonka nimesin “VIUH VAUH” -pakaksi ja se on täynnä kortteja, jotka liikuttavat muita kortteja ja kortteja, jotka hyötyvät liikkumisesta. Omien korttien syömiseen (“Mördör”) ja tuhoamiseen (“Slashy Slash”) keskittyvät pakkani olivat edellinen suosikkini. Näiden lisäksi minulla on vielä neljä muuta pakkaa, joiden välillä vaihtelen sen mukaan mitä päivittäiset haasteet vaativat ja jos kaipaan vaihtelua tai haastetta.
Pelattava ei siis lopu, mutta monimutkaisuuden määrää saa itse säädellä.
Mikä Marvel SNAPissa ei ole täydellistä
Peliä ei voi pelata kaveria vastaan, vaan se arpoo vastustajan satunnaisesti saman tason pelaajista. On toki mahdollista, että tämä matchmakingin satunnaisuus on pelastanut parisuhteeni, mutta olisi kivaa päästä mittelemään taitoja tuttujen kanssa!
Ajoittain tietyt korttikombot dominoivat ja muodissa olevat kortit saisi nopeiten tietysti rahaa maksamalla. Tämä on ihan luonnollista kaupalliselle pelille, mutta tottahan se ärsytti kun “on reveal”-kortteja buustaava Wong tuli muotiin ja siinä vaiheessa kun itse vihdoin sen sain pakkaani, kaikki osasivat jo blokata sen tehokkaasti. Päivittäiset muutokset siinä, mitkä taistelutantereet ilmestyvät useammin pitävät kuitenkin tasapainon kohtuullisena. Vaikka jonain päivänä joku korttikombo voi olla tolkuttoman tehokas, mutta äkkiä se muuttuu taas.
Uusia kortteja peli jakaa alkuun satunnaisesti, mutta pidemmälle päästyään peli alkaa palkita pelaajaa Token-pisteillä joilla voi pelin kaupan vaihtuvan valikoiman kortteja. Jollekulle toiselle tämä varmaan olisi plussaa, mutta minä tykkäsin ennemmin siitä, että sain kortit satunnaisesti enkä valinnut itse mitä ostan. Onneksi pidemmälle edenneenäkin useaimmat kortit tulee sattuman kauppana palkintolaatikoista.
Akkua palaa. Peli vaatii kännykältä tehoja, mikä on sinäänsä harmi, koska se on nimenomaan parhaimmillaan viihdyttämässä bussimatkoja ja muita arjen odotteluhetkiä, ei laturipiuhassa kiinni istuessa.
Lopuksi vielä se pahin ärsytyksen aihe: Central Park -taistelutanner. Sieltä hyppää joka helvetin taistelutantereelle yhden pisteen orava, joka vie tärkeää tilaa ja on kerta kaikkiaan ärsyttävä syöpäläinen! Jos pakassa ei satu olemaan muita kortteja naposteleva Carnage, kuka tarvitsee oravia?? Ei kukaan!!
Joku Muu Blogi 