Kiroilu jakaa mielipiteitä edelleen ja koska olen koulutukseltani opettaja, en tietenkään aio nyt julistaa, että kaikissa tilanteissa pitäisi voida päristellä ärräpäitä ihan miten vain. Mutta minä tykkään kiroilla – en blogitekstimuodossa niinkään paljoa, mutta epävirallisesti ja tuttavallisessa aikuisseurassa kylläkin. Tässä tekstissä kirosanoja kuitenkin on, mutta ei pilkun korvikkeena.
Ennen vanhaan kun ihmisyhteisömme oli taikauskoisempi ja Suomessakin kristillinen kirkko hallinnoi lähes kaikkia arkielämän alueita, oli ymmärrettävästi sielunvihollisen mainitseminen nimeltä pöyristyttävää. Saatanan manaamisella oli kulttuurisesti ymmärrettävämpi vahingoittamisen toive kun kiroilun kohteelle toivottiin paholaisen tekevän pahaa. Jumalan nimen taas uskottiin tuovan voimaa sanomisille, mutta toisaalta Raamatun mukaan sitä ei saisi turhaan sanoa. Toiset kirosanat taas viittasivat tuolloisten kunnon kristittyjen näkökulmasta pakanallisempiin vanhoihin uskomuksiin tai puritaanisen siveyskäsityksen tabuksi piilottamiin sukuelimiin.
Nykyään yhteiskunta on sekulaarimpi, piruja tai muinaisuskontojen mainintojen ei uskota enää tiputtavan taivasta niskaamme ja seksipositiivisuus on opettanut meille, ettei vulva tai vagina ole tuhma sana – miksi siis vittu olisi?
Rumien puhuminen ei siis ole sidoksissa ikuisesti tiettyihin sanoihin, etenkään kun sanojen merkitykset muuttuvat kulttuurin muuttuessa. Tärkeämpää on sanojen merkitys ja vaikutus ympärillä oleviin ihmisiin. Tästä syystä en päristele ärräpäitä hautajaisissa, koska läsnä on usein hartaita kristittyjä vanhempien sukulaisten muodossa. Koodinvaihtoa (code switching) on taito, joka melkein kaikilla meistä syntyy luonnostaan kun kasvaessamme opimme, että erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa kannattaa käyttää erilaista kieltä.
Kiroilusta on tietysti myös tehty tutkimusta ja tämän tekstin aiheeseen hyödyllisintä siitä lienee jako kiroilun erilaisiin tarkoituksiin. Kiroilulla voidaan pyrkiä satuttamaan tai uhkailemaan, ilmaisemaan tunteita – positiivisia tai negatiivisia – ja keventämään tilannetta epäformaalimpaan suuntaan. Tämän tekstin idea lähti Victory the Creatorin tiiviistä videosta, joka käy rumien puhumisen historiaa ja ongelmallisuutta tarkemmin läpi lähteiden kera.
Mitä nykypäivänä edes on rumien puhuminen?
Mutta eikö tämän pitänyt olla roolipeliblogi? Minkälaiset sanat ovat oikeasti huonoa käytöstä nykypelipöydässä? Vai onko roolipelaajan edes mahdollista puhua rumia jos peliporukkaan ei satu vanhoillisempia kristittyjä tai muuten vaan taikauskoisia?
Koska pelipöydän keskustelutilanne on yleensä varsin epäformaali ja rento, väittäisin, että kiroilu on niinsanotusti ihan ookoo. Aivan kaikenlainen rumien puhuminen kuitenkin mielestäni ei ole ookoo.
Slurrit eli ihmisryhmiä halventavat sanat eivät mielestäni kuulu pelipöytään offgame-keskustelussa lainkaan ja ingame-kielenkäytössäkin vain jos asiasta on sovittu. En transihmisenä haluaisi yllättäen joutua kuulemaan edes pahishahmon käyttävän transihmisiä tarkoittavaa t-slurria, mutta jos ollaan sovittu, että pelataan transvihamielisiä hahmoja ja asiaa käsitellään sille kuuluvalla painoarvolla, asia on eri.
Itse en käytä slurreja, jotka osuvat ihmisryhmiin joihin en itse kuulu ja suosittelen samaa toimintatapaa muillekin. En itseasiassa käytä t-slurriakaan, koska sillä on useimmiten halvennettu nimenomaan transnaisia ja harvemmin sitä on käytetty minun kaltaisista sukupuolettomista. Slurrien reclaimaaminen tai omiminen on slurrilla loukatun ihmisryhmän oikeus eikä kaikki halua niin tehdä, joten kunnioitetaan sitä.
Samaan kategoriaan tunnetumpien slurrien kanssa laitan ableistisen puheen, köyhien mollaamisen, läskivihan ja muutkin nykypäivänä paremmin haitalliseksi ymmärrettyjen ihmisiryhmiin liitettyjen stereotypioiden toistamisen. Kun näitä aiheita käsittelee pelissä, on mielestäni syytä tsekata, että teema on kaikille pelaajille ok ja kiinnittää huomiota siihen, että käsittelee teemoja oikeasti monipuolisesti eikä vain läppänä.
Puolestaloukkaantujien puolesta
Monet näistä rumien puhumisista ovat sellaisia, että et käytännössä voi yleensä tietää, onko paikalla joku jota sana satuttaa henkilökohtaisesti. Olet todennäköisesti tavannut transvihaa kohdanneen transihmisen jota et ole tunnistanut transihmiseksi.
Koska kehitys on hidasta ja tällaisia pieniä kolhuja tulee sorsittuihin ihmisryhmiin kuuluville niin usein, en itsekään aina jaksa älähtää itseeni kohdistuvista töykeyksistä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä etteikö niistä olisi syytä älähtää tai etteikö ne tuntuisi ikävältä.
Nämä stereotypiat ja slurrit on sellaisia rumien puhumisia, mistä toivoisin huomautettavan herkemmin kuin vittupilkutuksesta – ja siis tarkoitan nimenomaan sitä kuuluisaa “puolestaloukkaantumista”. Ei ole mitään väärää siinä, että korjaa loukkaavaa kielenkäyttöä vaikkei se osuisi henkilökohtaisesti itseen. Jos vaikkapa rasismin kitkeminen olisi pelkästään rasismia kokevien vastuulla, se on aika vitummoinen työmaa rodullistetuille.
Mutta koska perinteet, tavallisemmin kuulee “vittu” – “mikä tippu?”, kuin “hei, autisti ei oo haukkumasana”.
Eli siis saako puhua rumia vai ei?
Vaikka kiroilu ei enää kovin monen mielestä ole synti, kannattaa ottaa vastaan palautetta ja vähentää myös sitä vittupilkutusta, jos se pelikaveria häiritsee. Minusta olisi kuitenkin suositeltavampaa keskittyä enemmän siihen, ettei vahvista kielenkäytöllään sortavia ennakkoluuloja ja loukkaa.
Minusta on ihan helvetin hienoa voida käyttää monipuolisia kirosanoja itseilmaisun lisänä, mutta vittu jos joku minun pelipöydässäni alkaa sujautella slurreja, niin siitä ei hyvä heilu!
Joku Muu Blogi 