Alfacon 2023

Alfacon on niitä tapahtumia, jotka lataavat virtaa skeneaktiivin akkuihin ja joista palaa kotiin inspiroituneena eikä takki tyhjänä. Liekö se ne Opiston keittäjien herkulliset banaaniletut vai vuosi vuodelta paremmin fasilitoidut työpajat – en tiedä. Joku taika siinä on!

Alfacon – Positiivisia pelejä ja pelaamista järjestettiin pitkän odotuksen jälkeen 10.-12.2.2023 tuttuun tapaan Mikkelissä Otavan opistolla. Olen onnistunut osallistumaan kaikkiin Alfaconeihin ja pääjärjestänytkin yhden Arttu Hanskan kanssa. On ollut upeaa seurata tapahtuman kehitystä, erityisesti sitä miten tapahtuman keskustelukulttuuri on koko ajan parantunut inklusiivisempaan ja syvällisempään suuntaan. 

Monelle conien suurin anti on ihmisten tapaaminen ja käytäväkeskustelut, mutta minä olen ohjelmaihmisiä, etenkin Alfaconin kaltaisissa työpajamaisissa tapahtumissa joissa ohjelmassa oikeasti pääsee tekemään itse. Näin pandemian jälkeen ihan pelkkä kaltaisteni keskellä hengailu oli kyllä minullekin yllättävän antoisaa. Tässä kuitenkin tuumailuja erityisesti ohjelman annista.

Silloin kun itse aloitin harrastuksen, 0-sessiosta ei vielä tiedetty mitään. Nyt siitä puhuttiin isolla porukalla yksityiskohtia ja käytännön vinkkejä viilaten Petri Leinosen työpajassa. Vaikka toki joitain kampanjan valmistelukeskusteluja on aina osattu käydä, vielä viime vuosinakin on ollut vaikea löytää oikeasti toimivaa muistilistaa tai ohjetta nollapelikerran tueksi. 

Erityisen kiinnostavia erimielisyyksiä herätti pohdinta siitä, kuuluuko hahmonluonti oleelliseksi osaksi 0-sessiota vai ei. Todennäköisesti kirjoitan aiheesta vielä itsekin lisää, mutta tämä erimielisyys oli konkreettinen esimerkki siitä, miten Alfaconissa eri kuplat kohtaavat ja keskustelevat.

Minun 0-sessioihini yleensä kuuluu jokin osa hahmonluontia, etenkin Noppatuuri-peleissä, joissa yleisön on hyvä päästä tutustumaan hahmoihin nopeasti. Ymmärrän kyllä hyvin niitäkin, jotka mieluummin puhuvat muusta ja tekevät hahmot sitten ehkä jopa ihan erillisessä valmistelusessiossa tai itsenäisesti.

Aleksi Nikulan “Kampanja karilla? Työkaluja loppuunpalamisen ehkäisemiseen ja siitä selviämiseen” -työpaja osui hyvin lähelle omaa sydäntä. Olen käynyt läpi ihan diagnosoidun työuupumuksen, mutta myös monta diagnosoimatonta uuvahdusta – olen itseasiassa edelleen toipilas. Vaikka oman uupumisen pohjasyy minulla ei ole liittynyt peliharrastukseen, ylikuormitus on vaikuttanut niin pelinjohtajuuteen kuin skeneaktiiviuteenkin. Tässä pajassa puhutti erityisesti uupumisoireiden yleisyys skenessä.

Pajassa keskusteltiin läpi paitsi ihan perusteita siitä mikä ihmisiä uuvuttaa, myös juteltiin omakohtaisemmista kokemuksista. Lääkkeeksi pajan keskusteluissa todettiin, että uupumisen merkit ovat turhan huonosti tunnettuja, jolloin burnari pääsee usein yllättämään ainakin ensimmäisellä kerralla.

Ahkeruuden ihannointi yhteiskunnassamme ujutaa lonkeronsa myös tähän skeneen. Oli mukavaa ja tervehdyttävää jutella ongelmasta seurassa, jossa tiedostettiin ja hyväksyttiin että burnout on aivan oikea juttu eikä sitä tarvinnut hävetä. Tämäkin on aihe, joka todennäköisesti poikii lisäpohdintaa vielä tännekin blogiin. 

Koska Alfaconissa oli kaksi ohjelmaträkkiä päällekäin, kaikkeen ei millään voinut osallistua. Erityisesti jäi harmittamaan, etten päässyt Kristel Nybergin PbtA-konseptista peliksi -pajaan. Powered by the Apocalypse -pelit ovat minulle yleensä aina hittejä ja tykkään Kristelin Tivolista kuin hullu puurosta. Olisi ollut todella kiinnostavaa päästä kurkkaamaan PbtA-pelien konepellin alle ja kuulla kokemuksia oman pelin tekemisestä. 

Aika ei kuitenkaan juuri nyt ollut oikea alkaa itse kehittämään peliä, joten päätin sen sijaan mennä Mirka Oinosen Monimuotoiset pelimaailmat – inklusiivisemman maailmankirjoittamisen työpajaan, enkä kyllä kadu sitäkään! Paja oli minulle monilta osin kertausta, mutta osui juuri oikeaan hetkeen, koska olen kirjoittamassa itselleni hahmoa erääseen larppiin ja siinä samalla tulee aina tehtyä maailmanluontia. Kaipasin juuri tällaista muistutusta inklusiivisuusteemoista ja erilaisista tavoista kirjoittaa toimivia erilaisia hahmoja, etenkin kun kyseisen larpin settinki on varsin epäinklusiivinen feodaaliyhteiskunta. 

Toinen paja, jonka missasin ja jota harmittelen edelleen oli Pekka Hännisen Positiivisten pelien vetäminen -työpaja. Olen pelaajana, mutta ehkä erityisesti pelinjohtajana vähän sellainen kurjuudessa rypijä, joten olisi ollut todella kivaa pohtia, miten saada iloa irti positiivisista teemoista. Etenkin sellainen Star Trek -henkisen utopiamaailman pitäminen yhtä aikaa positiivisena tulevaisuuden kuvana mutta kuitenkin kiinnostavana seikkailupaikkana on aina kiinnostava haaste.

Alfacon alkoi larppaajien Opistolla vuodesta 2013 alkaen järjestämän X-Con tapahtuman vanavedessä ikään kuin sisarustapahtumana. Osallistuin itsekin yhteen X-Coniin ennen ensimmäistä Alfaconia, saattoipa olla että juuri X-Conissa kuulin Alfaconista. Sittemmin pöytäroolipeliskene vei mukanaan ja larppaamiseni oli harvempaa, joten X-Coniinkaan ei tullut mentyä vaikka se todella positiivinen tapahtumakokemus olikin. Olen itse palaillut larppiharrastuksen pariin vähän puolivahingossa aika rytinällä, joten nyt voisi taas olla tarpeen tuulettaa ajatuksia oman kuplan ulkopuolelta larppiteoriastakin. 

Toisin kuin Alfacon, X-Conin takana ei ole Suomen roolipeliseura ry, joten en tiedä sen järjestäjätahosta juurikaan. Verkkosivutkaan eivät tällä hetkellä ole käytössä. X-Conin kohtalo pohdituttikin Alfaconin kävijöitä illan vapaamuotoisissa käytäväkeskusteluissa, koska koronan alta perutulle tapahtumalle ei ole kuulunut vielä jatkoa – jos joku tietää siitä jotain, kertokaa! Olisi sääli, jos tällainen tärkeä tapahtuma katoaa Suomen conikartalta!

Advertisement

Alfacon-hypeä!

Tänään perjantaina alkaa Alfacon Mikkelissä! Vaikket pääsisi itse paikalle, coniohjelman ennakkomateriaalit on kaikkien nähtävillä tällä nettisivuilla. Ja tietysti tästä voit lukea vähän minun ennakkopärinöitäni aiheesta! Aiemmin kirjoitin aiheesta Nörttitytöt-blogiin pääjärjestäjien haastattelun tiimoilta.

Työpajoista ehkä eniten odotan Mirka Oinosen vetämää ”Monimuotoiset pelimaailmat – inklusiivisemman maailmankirjoittamisen työpaja” -settiä. Olen pelinjohtajana vähän laiska maailmanluoja ja yleensä pelisuunnitteluni keskittyy johonkin muuhun kuin maailmaan liittyviin juttuihin.

Olen ehkä monikulttuurisuuspainotteisena kasvatustieteilijänä vähän kyllästynyt rakentelemaan uusia monimutkaisia sosiaalisia maailmoja tai mallintamaan jotain tämän maailman ongelmia fantasiassa. Ja olen tietysti transihmisenä myös itse vähemmistössä ja inklusiivisuutta vailla, mutta se ei estä minua töhöilemästä muiden vähemmistöjen kohdalla. Ja erityisesti nyt kun conipelaaminen taas on palannut kalenteriin, haluan kiinnittää tähänkin asiaan huomiota.

Mirka on tietysti itse varsin kärryillä aiheesta laadittuaan Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelman ohjeen roolipeliyhdistyksille, mutta tämä on juuri sellainen aihe jossa Alfaconin osallistava työpajailu on parhaimmillaan kun pääsee kuulemaan monelta eri tyypiltä ideoita mitä ottaa huomioon.

Ihan käytännön apuvälineitä toivon saatavani Petri Leinosen ”Tuottelias Sessio 0” -työpajasta. Larppien alku- ja loppubriiffeihin löytyy jos jonkinlaista muistilistaa, mutta pöytäroolipeleihin en ole mieluista runkoa vielä löytänyt. Etenkin purkukeskusteluihin olisi mukava kuulla uusia ideoita.

Tähän asti olen varastanut esimerkiksi Noppatuurin striimeissä vetämiini kampanjan purkuihin ideoita suoraan larppien oppaista. Pöytärope on kuitenkin eri eläin ja ansaitsee käytäntöjä jotka ottaa juuri pöytäroolipelin erityispiirteet huomioon.

Ja tietenkin odotan käytäväkeskusteluja – sitä ei koskaan tiedä mitä ideoita syntyy kun pöhinöidään innokkaalla harrastajaporukalla viikonlopun yli yhdessä. Ensimmäisen Alfaconin keskustelujen pohjalta syntyi Suomen roolipeliseura ry, joten en malta odottaa mitä seuraavaksi.

Kirjoitin Nörttitytöt-blogiin Alfaconista

Olen kirjoittanut Nörttitytöt -blogiin siitä alkaen kun 2010-luvulla pyöritin Maraconeja Oulussa ja minua pyydettiin kertomaan aiheesta blogissa.

Nörttitytöt on kirjoittajan näkökulmasta ollut ehdottomasti mukavin kokemus yhteisöblogaamisesta, koska avulias yhteisö ja ystävälliset päätoimittajat ovat jutun teossa tukena. En ole kuitenkaan koskaan tuntenut oloani aivan kotoisaksi Nörttitytöissä ja syy on niinkin yksinkertainen kuin blogin nimi. En ole tyttö, enkä ole koskaan ollut, joten sinne kirjoittaminen tuntuu aina vähän väärältä, vaikka blogi toivottaakin tervetulleeksi myös ei-tyttö kirjoittajat.

Tykkään kuitenkin kirjoittaa Nörttityttöihin artikkeleita silloin tällöin, erityisesti kun haluan auttaa jotakin mielestäni siistiä projektia saamaan lisää näkyvyyttä. Siitä olikin kyse nyt kun haastattelin tulevan Alfaconin tekijätiimiä, helmikuussa järjestettävään tapahtumaan kun kaivataan kuulemma lisää ilmoittautujia.

Kuten monet muutkin tapahtumat, myös Alfacon kärsii koronapandemian aiheuttamasta epävarmuudesta ja moni varmasti panttaa ilmottautumistaan koska ei ole varma pääseekö paikalle vai ei. Ajoissa ilmoittautuminen olisi kuitenkin tärkeää paitsi tämän vuoden tapahtuman onnistumisen, myös tulevien Alfaconien kannalta. Kannattaa siis käydä kurkkaamassa conin tarjonta ja ilmoittautua, tiedot löytyy Alfaconin nettisivuilta.

Nörttityttöihin kirjoittamani jutun voi lukea täältä:

Alfacon palaa positiivisin mielin

Miten conipelinjohtaminen muutti minua pelinjohtajana?

Olen pelinjohtanut pöytäroolipelejä ensin Oulun Maraconeissa, sitten Ropeconissa ja myöhemmin Traconissa ja monessa muussakin paikassa. Väitän, että erilaisissa tapahtumissa pelinjohtaminen on tehnyt minusta rutkasti paremman pelinjohtajan, vaikka stressitöntä se ei ollut eikä ole vieläkään.

Suosittelen aivan jokaiselle pelinjohtajalle conipelien vetämistä. Ei siksi, että conit tarvitsevat pelejä ja pelinojhtajia tai siksi, että se olisi jotenkin erityislaatuisen hauskaa, vaan siksi, että se hioo kaikille pelinjohtajille tärkeitä taitoja. 

Ajanhallinta

Se, minkä tiesin muuttuvan ensimmäistä conipeliä suunnitellessa oli aikataulutus. Pelaajien ajan kunnioittaminen on toki tärkeää kotikampanjassakin, mutta conipelissä se on pakollista. Conin aikana pelattavan pelin täytyy ainakin suunnilleen noudattaa ennalta määritettyä aikaslottia, jotta pelaajat (ja sinä!) eivät missaa muuta ohjelmaa. Joissain tapahtumissa itse pelitilakin voi olla buukattu seuraavalle ohjelmalle.

Vaikka myös pelaajilla on osansa siinä miten nopeasti tai hitaasti peli etenee, pelinjohtajlla on useimmissa pöytäroolipeliessä isoin valta määrittää pelin aikataulua. Conipelinjohtaminen opetti minut kantapään kautta arvioimaan, kauanko erityyppisten kohtausten läpipelaamiseen oikeasti kuluu ja se opetti ajanhallintaa myös pelin vetämisen aikana.

Edelleen kirpaisee skipata joku maukas välikohtaus aikataulun takia, mutta skenariosuunnitelmani ovat nykyään jo alkujaankin aika modulaarisia. Joskus muistiinpanoissani jopa lukee suoraan “jos kello on tässä vaiheessa yli 12:30, skippaa tämä”.

Ehkä mullistavin ajanhallinnan väline on kuitenkin se yksinkertaisin: kommunikointi. Jos pelaajille ääneen sanoo vaikkapa, että meillä on tässä vielä kaksi kohtausta pelattavana ja tunti aikaa, sinun ei tarvitse yksin hoputtaa peliä eteenpäin.

Myös pelin aloittamiseen ja lopettamiseen liittyvät esittäytymis- ja kiitoskierrokset olen oppinut laskemaan aikatauluarvailuihin mukaan conipelinjohtamisen ansiosta.

Väitän, että nykyään minun kanssa on mukavampi pelata ihan jo siksi, että kunnioitan kaikkien aikaa.

Mikä on oikeasti tärkeää

Parasta pelien suunnittelulleni on ollut oppia erottamaan, mikä on oikeasti sitä ehdottoman tärkeää sisältöä. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että jos seikkailun idea on setviä rikos, on tärkeää, että pelaajahamot saavat tietoonsa tietyt selkeät johtolangat – jos taas pääpointti on tunnelmoida, sitten oleellisempaa onkin ehkä kuvailla ympäristöä runsaammin.

Nykyään suunnittelen kotikampanjoitakin niin, että vaikka jonkun sivuhahmon tai kohtauksen kuvaus voi olla vaikka kuinka taiteellisen rönsyilevä, jossain sivussa lukee selkeästi, mikä siinä on tärkeää. Kohtauksen tarkoitus voi olla osoittaa, että hovimestari on epäilyttävä. Toisen kohtauksen tarkoitus voi olla saada pelaajahamot tuntemaan itsensä tärkeiksi.

Tämä tärkeiden asioiden kirjaus auttaa myös huomaamaan, jos suunnitelmassa on kohtia, jotka eivät ole pelin idean kannalta tärkeitä – ne voivat silti olla hauskoja, mutta ajankäytön kannalta voi olla eduksi suunnitella ne sellaisiksi, että ne voi helposti jättää välistä.

Toinen tähän liittyvä aivan olennainen oppi minulle on ollut pulmatehtävien yllättävä haastavuus: pelin tiimellyksessä, etenkin kun aika on rajattua, pelaajat tosilleen uusia ja conin tiimellyksen väsyttämiä, arvoitukset ja pulmat saavat olla todella yksinkertaisia. Jos pelissäni on joku pelaajien omia hoksottimia vaativa pulma tai arvoitus, testaan vähintään sen pelkän pulman ennen conipeliä aina jollakulla muulla, jotta saan realistisemman kuvan siitä kuinka vaikean pulman olen tehnyt.   

Vieraiden kanssa pelaaminen on conipelaamisen opettavainen kiirastuli. Kun en tiedä ketä pelipöytääni ilmestyy, en voi luottaa siihen, että D&D systeeminä inspiroi Ronjaa tai jos tarjoan maukkaan ihmissuhdehimmelin, Tuomas kyllä tarttuu siihen ilolla. Uusien ihmisten kanssa pelaaminen pakottaa improvisoimaan ja näyttää, mitä sen oman peliporukan laatikon ulkopuolella on.

On myös hyvin opettavaista peluuttaa sama skenario muutamalle eri porukalle ja nähdä, miten erilaisiin asioihin ihmiset tarttuvat pelissä.

Rajat

Viimeisenä haluan vielä mainita ehkä harvemmin pelinjohtajien kohdalla puheeksi tulevan aiheen, nimittäin omien rajojen vetämisen.

Tutussa peliporukassa meillä on Noppatuurin kanssa jo vanhastaan selvää, ettei kauheimmassakaan kauhupelissä suunnata hammaslääkäriaiheisiin, mutta että pelaajahamojen väliset riidat ovat maukasta pelattavaa. Uusien tyyppien kanssa kumpikaan ei ole automaatio.

Tutussa peliporukassa yleensä muovautuu myös sanattomat säännöt siitä, minkä verran jutellaan peliin kuulumattomia juttuja ja kuinka vakavahenkisesti pelataan. Conipelin vetäminen vaatii tietoista rajausta ja ohjaamista, jotta peli on mukava kaikille – myös sinulle. 

Iso osa tästä tapahtuu tietenkin pelinjohtajan toimesta seikkailua suunnitellessa ja pelin mainosta kirjoittaessa – nykyään esimerkiksi Ropeconin conipeli-ilmoituksissa on hyvät paikat sisältövaroituksille ja pelityylin kuvauksille.

Mutta aina pelkkä ennakkotyö ei riitä ja on tärkeä pelinjohtajana paitsi tarjota jokin X-kortin kaltainen mekaniikka pelaajille ilmaista omia rajojaan, myös pitää kiinni omistaan.

Peli on sinun pelisi ja jos pöytään ilmaantuu conittajia, jotka ovat liimautuneita kännykköihinsä tai meuhkaavat asian vierestä, sinulla on pelinjohtajana oikeus vetää omat rajasi. Täydellistä näyttelijäntyötä ja herkeämätöntä tarkkaavaisuutta ei tietenkään kannata odottaa, mutta conipelinjohtaminen on opettanut minulle rohkeutta puuttua kaikenlaiseen peliä häiritsevään käytökseen myös pelaajana.

Coneissa on yleensä voimassa häirinnänvastaisia ohjeita ja yleisiä käytössääntöjä joihin voi vedota, mutta niiden tukemana harjoitellen olen ainakin itse oppinut rohkeammin sanomaan ihan vain siltä pohjalta, että “pyydän ettet jatka tuota, se ei tunnu minusta kivalta.”

Pelipöydässäni on toivottavasti nykyään turvallisempaa olla kaikilla ja voimme pelata tiukkojakin paikkoja tietäen, että jos jonkun raja ylittyy, siitä kerrotaan ja sitä kunnioitetaan.

Mitä seuraavaksi?

Seuraava asia, mitä conipelinjohtamisesta haluan oppia on oman pelin mainostaminen kutkuttavan kiinnostavasti. Olen aiemmin saanut pelini täyteen osin ihan siksi, että valitsemani pelisysteemit ja pelimaailmat ovat sellaisia, joita kovin moni muu ei pyöritä.

Hyvä esimerkki on Pyöreän pöydän ritarit -hackini Star Trek: The Original Seriesin maailmassa, etenkin aikanaan tuohon maailmaan ei ollut tarjolla muiden pelejä, joten heppoisellakin seikkailukuvauksella sain pelipöydän täyteen trekkifaneja. Pitkä ura conipelinjohtajana on tietysti tehnyt myös sen, että peleistäni tykänneet pelaajat palaavat mielellään pöytääni myös toiste.

Mutta ihailen monien pelinjohtajien taitoa ilmaista pelinsä visio kiinnostavasti vaikka pelillä ei olisi suositun elokuvasarjan tai tutun pelinjohtajan mainosarvoa takanaan. Ehkä tulevissa conipeleissäni siis nähdään hienoja mainosjulisteita tai runollisempia pelikuvauksia? 

Suosittelen siis kaikkia kokeilemaan conipelinjohtamista! Lähdin itse Ropeconiin pelinohtajaksi aika tuoreena harrastajana ja vaikka se jännitti, hauskaa oli ja kyllä kannatti.

Conipelinjohtaminen on itselleni sellainen hiomakivi johon tuntuu säännöllisesti olevan tarvetta palata, jotta pelinjohtotaitoni pysyvät terässä. Se ei kuitenkaan ole mitään avaruuskirurgiaa: yksinkertainenkin idea toimii conipelinä ja tärkeintä on olla läsnä ja pitää hauskaa myös itse.