Mitä se ei tarkoita kun inhoan sun lempisysteemiä?

Olenko tyhmä, ilkeä vai muuten sekaisin? Onhan oltava niin, että sinun pitkän peliurasi aikana ehdottomasti parhaaksi havaitsemasi peli on objektiivisesti niin loistava, että on synti ja häpeä inhota sitä! No, ehkä inhoaminen on vähän vahva sana, mutta on olemassa useita monien harrastajien rakastamia roolipelejä, joista en pidä ja tuskin tulen koskaan pitämään. 

En varmaankaan vain ole testannut kyseistä järjestelmää oikean pelinjohtajan vetämänä tai oikean tarinan kanssa? Mutta entäpä jos olen ja silti en lämmennyt? Eikä kyse ole siitäkään, ettei lempisysteemisi vain ei sovi pelityylilleni – en ole draamantajuton, enkä laskukyvytön. Eikä pelin maailmakaan varsinaisesti ole väärää genreä makuuni, eikä inhoni johdu siitä etten ymmärtäisi haltiarodun edustamia syvällisempiä teemoja tai olisi lukenut kylliksi Jules Verneä. 

En vain tykkää tuosta pelistä. Vähän niin kuin en vain tykkää hapankaalista. Muut hapatetut ruuat menee, samaten kaaliruuat, mutta hapankaali ei. Mikä siinä sinua nyppii?

Mitä se siis tarkoittaa, että inhoan sinun lempi peliäsi? 

Me elämme kokonaisia elämiä hahmojemme nahoissa pelastaen maailmoja, oppien uutta ja menettäen rakkaitamme – miten voisimme olla tuntematta vahvaa yhteyttä noihin tarinoihin ja niitä tuottaviin opuksiin? Ja sitten joku tulee kertomaan, että inhoaa sitä asiaa, joka on tuonut sinulle kaikki ne upeat kokemukset! Jösses, mikä tietämätön hölmö! 

Inhoanko siis sinuakin? 

Siitähän säännöllisesti leimahtavissa edikkasota-konflikteissa on usein osittain kyse. 

Pöytäroolipelaaminen on intohimoja ja vahvoja tunteita herättävä harrastus, joka on monelle niin tärkeä, että se näkyy ja kuuluu puheessamme, taiteessamme, paidoissamme, ihollamme. Ne ovat osa meitä.

Minulla itselläni on luurankoina kaapissa muutama pelijärjestelmä joita rakastan, vaikka ne objektiivisesti arvioiden ovat monessa kohtaa jos nyt eivät kertakaikkista kuraa, niin aika kehnoja kuitenkin. En useinkaan paljasta sydämeni valittuja, sillä joka kerta kun joku kertoo, miten sen erään rakkaan synkästä tulevaisuudesta kertovan lempipelini hakkerointitaistelujärjestelmä on kamalinta huttua ikinä, kolahtaa kipeästi ja tekee mieli puolustaa. 

Rakkaus tekee sokeaksi, mutta ei rakkaudessa itsessään silti mitään väärää ole. 

Advertisement

Mitä se ei tarkoita kun pyritään turvallisempaan pöytäroolipelaamiseen?

Mitään ei enää saa sanoa ilman sisältövaroituksia! Ei enää yllätyksiä, ei enää oikeaa kauhua tai jännitystä ja kaikkea sanomaansa pitää varoa! 

Näinköhän? 

Jotkut ovat huolissaan, että turvamekaniikkojen kehittäminen ja niiden käyttöön kannustaminen saa pöytäroolipelaamisen vaikuttamaan vaarallisemmalta kuin se onkaan – samat tyypit ovat varmaan todella huolissaan rakennuksen paloturvallisuudesta nähdessään palohälyttimen ja toivovat, ettei liikennesääntöjä opetettaisi koulussa ettei lapsia ala pelottamaan kadulla kulkeminen. 

Turvallisempaan pelikokemukseen pyrkiminen ei pakota häirintäyhdyshenkilöä joka pelipöytään viralliseksi valvojaksi, eivätkä turvamekaniikat ole mitään uuden ajan vasta keksittyä humpuukia. Turvallisempaa roolipelaamista on tarvittu aina ja siihen on myös pyritty aina – nyt siitä vain osataan puhua tarkemmin.

Tämä ei ole uutta

Turvamekaniikkoja hylkivät vastaukset kuulostavat joskus siltä kuin mekaniikka olisi tullut ylhäältä pakotettuna kuin kieltolaki konsanaan, vaikka kyse on vain siitä, että toiset harrastajat ovat kirjanneet ylös muiden tiedoksi heidän pelipöydässään ongelmia ratkaisseet käytänteet. 

Tiesitkö, että jos olet koskaan pöytäroolipelannut, olet aika varmasti käyttänyt turvamekaniikkoja? Yksi yleisimpiä tapoja luoda peliporukalle turvallinen tila eläytyä peliin ja rakentaa yhteinen käsitys pelattavan pelin tyylistä on asiasta keskustelu etukäteen

Jep, uusi ja monimutkainen väline, eikö olekin! 

Nykyään tästä puhutaan 0-sessiona ja pelisopimuksena. 

Jo ammoisina aikoina osattiin myös käydä debrief-keskusteluja, jotka ovat tärkeitä kokemuksen turvallisen purkamisen kannalta – eli tavallisemmilla termeillä sanottuna annettiin palautetta pelistä kaikille osallisille ja juteltiin mieleen jääneistä tilanteista. 

Nykyään näiden tuttujen luonnollisten tapojen tueksi on luotu kaikenlaisia prosessikaavioita ja muistilistoja läpikäytävistä aiheista, mutta niiden tehtävä on edelleen sama: saada kaikki aluksi samalle kartalle ja lopuksi varmistaa, että kartta piti kutinsa. 

Tunteet ovat totta

Monen mielestä roolipelit ovat parhaimmillaan kun tunteet ovat suuria ja tarinankäänteet dramaattisia. Vaikka kaikki pöydässä istuvat tietävät, että pelin tapahtumat ovat fiktiota, pelin aikana koetut tunteet ovat aitoja ja voivat seurata pitkäänkin pelin päätyttyä. Tunteet ovat totta, riippumatta siitä mikä ne synnytti. 

Sama on pätee myös muun fiktion kohdalla, josta johtuen vaikkapa elokuvissa ja tietokonepeleissä on ikärajat ja sisältövaroitukset. 

Pöytäroolipeleissä oman ja muiden kokemuksen säätely on kuitenkin mahdollista, koska olemme kaikki osallistujia ja pystymme vaikuttamaan siihen mitä pelissä tapahtuu ja millä tavalla sitä kuvaillaan. Pelin tapahtumista on siis mahdollista etäännyttää itsensä, jos pelin tuottamat tunteet alkavat lähestyä liian epämukavaa oloa. 

Väkivaltainen kohtaus voidaan kuvailla sopivan ympäripyöreästi tai jättää kokonaan kuvailematta ja siirtyä pelaamaan seuraavaa juonen kannalta merkittävää tilannetta. Tämä vaatii yleensä hyvää pelisilmää ja sosiaalista rohkeutta paitsi tilanteen epämukavaksi tuntevalta pelaajalta, myös muilta pelipöydässä istuvilta. 

Entä sitten jos kesken eeppisen kohtauksen joku käyttääkin turvamekaniikkaa keskeyttääkseen pelin ja pyytääkseen jonkin elementin muuttamista? Onko peli sen takia pilalla?

Vai oliko peli todellisuudessa pilalla jo siinä vaiheessa kun peli herätti liian epämukavan olon edes yhdessä pelaajassa – tuli se ilmi tai ei? 

Turvamekaniikat ovat turhia niin kauan kunnes niitä tarvitaan

Jos pelisi sujuu, kaikilla on hyvä olla ja pystyt helposti ilmaisemaan minkälaista peliä haluat pelata ja millaista et, turvamekaniikkalistaukset saattavat tuntua turhilta – ja tietenkin ovatkin, juuri sinulle ja juuri tässä hetkessä. 

Se, että juuri nyt pärjäät ilman turvavöitä ei kuitenkaan tarkoita sitä ettäkö niitä ei kannattaisi käyttää kaiken varalta. 

X-kortin, liikennevalojen tai muun vastaavan pelin aikana käytettävän “paniikkinappulan” mukaan tuominen voi tuntua luonnottomalta ja tarpeettomalta lisäykseltä. Jos porukka on tuttu ja turvallinen, voi olla hyvinkin helppoa ilmaista, missä omat rajat menee ja tulla ymmärretyksi. 

Jos roolipelejä ei kuitenkaan pääse pelaamaan turvallisten kavereiden kanssa, voi tuntua ilon pilaamiselta tai nössöilyltä kertoa kesken pelin, että joku asia pelissä häiritsee. Tämän kynnyksen ylittämiseen kaikkien tiedossa oleva pelisääntö tuo helpotusta. 

Roolipelien turvamekaniikkojen verrattavuus liikenneturvallisuuteen päättyy kuitenkin valitettavasti siihen, että liikenteessä kyllä kaikki osapuolet kyllä huomaavat, kun kolahtaa. Yhden pelaajan osalta pahastikin pieleen menneestä pelikerrasta ei välttämättä muille näy mitään. Tilanne saattoi vaikuttaa sinulle täysin turvalliselta, mutta tuntua toiselle hyvin painostavalta.

Vaikka itse haluat ottaa riskin, älä painosta muita samaan.

Linkkejä ja vinkkejä turvallisempaan pöytäroolipelaamiseen

Koostin suomenkielisiä turvamekaniikkoja tähän dokkariin Suomen roolipeliseuran ja Ropeconin yhteiseen Conipelinjohtajakoulutuksen materiaaleiksi. Mekaniikat on lyhennetty erityisesti kertapelejä ja conissa tapahtuvia pelejä varten.

TTRPG Safety Toolkit on englanninkielisten turvamekaniikkojen kokoelma jonka ovat kuratoineet Kienna Shaw ja Lauren Bryant-Monk.

Mitä se ei tarkoita kun on skeneaktiivi

Itseriittoisia omanhännännostajia ja elitistisiä kuppikuntia? Suomalaisissa yhteisöissä on melkoinen kirosana sanoa tekevänsä hyvää duunia, jopa niin pahasti, että on aika paha jos sanoo yleensäkin tekevänsä jotain. 

Se, että Alfaconia mainostettiin skeneaktiivien conina ärsytti joitakin ja moni mutisi paheksuvasti kun Suomen roolipeliseura ry perustettiin skeneaktiivien seuraksi. 

Ettäs kehtaavat, nuo elitistit! 

Ovat “skeneaktiiveina” olevinaan parempia kuin me muut, aktiivisempia, tietäjiä jotka tietävät ja roikkuvat kaiken maailman verkostoitumishäppeningeissä sen sijaan että rehellisesti harrastaisivat! 

Skeneaktiivia on sanana määritellyt tarpeensa pohjalta muunmuassa Suomen roolipeliseura ja Alfaconin järjestäjät, mutta määritelmästä ei lopulta ole ollut juuri eripuraa. Skeneaktiivi on tyyppi, joka tekee jotain aktiivisesti ropeskenen hyväksi – sana sinäänsä ei vielä tarkoita, että teot olisi jotenkin erityisen eeppisiä tai suuria, tai edes hyödyllisiä. Muutaman roolipeliarvostelun kirjoittaminen tai paikallisconin järjestelyissä auttaminen on jo aktiivisuutta skenessä. 

Nähdäkseni ainoa kriteeri skeneaktiiviudelle  on se, että tekee jotain myös muiden kuin vain oman pelipöytänsä eteen. Tätäkin määritelmää tosin voi venyttää kun otetaan huomioon niiden tyyppien merkittävä panos, jotka kehittävät uusia sääntöjä, pelimaailmoja tai hyviä käytänteitä omassa pöydässään ja vain silloin tällöin jakavat tätä salatietoa muillekin. 

Skeneaktiivi voi olla pelintekijä, coninjärjestäjä, blogaaja, vlogaaja, kriitikko tai vaikka roolipeliaiheista musiikkia tekevä tyyppi. Jos kirjoitat nokkelimman seikkailusi ylös ja laitat sen jakoon jotta muutkin pääsevät nauttimaan siitä, olet harrastanut aktiivisuutta roolipeliskenessä. Sinäkin, hyvä lukija, saatat siis tämän määritelmän perusteella olla skeneaktiivi. Kehtaatkin olla pitämättä kynttilääsi vakan alla! 

Onhan se sinällään totta, että skeneaktiivit ovat verkostoituneita, pitävät meteliä tekemisestään ja osaavat coolisti namedroppailla muita skeneaktiiveja. Ammattikehtaajuus on yksi monilta skeneaktiiveilta löytyvä piirre, joka ärsyttää sivustahuutelijoita. 

Mutta toisaalta jos ei kerro tekemisistään, työ valuu usein hukkaan. Jotta saa zinelle lukijoita, coniin kävijöitä tai omaa peliä myytyä, täytyy uskaltaa mielellään jopa kehua työn laatua. Pitää myös oppia tuntemaan ihmisiä, joiden kanssa voi vaikkapa järjestää sen conin tai julkaista zinen, mielellään kannattaa tutustua myös vaikkapa nimekkäisiin pelijulkaisijoihin tai taitaviin taiteilijoihin, ehkä jopa kerätä eräänlainen oma aktiivien posse. 

Ja jossain vaiheessa jonkun roolipelinäyttelyn avajaisissa skumppalasi kädessä saattaa tulla elitistinenkin olo. 

Kaikissa harrastuspiireissä on aina niitä keskeisiä tyyppejä, jotka kutsutaan kaikkialle ja joiden ääntä kuunnellaan. Kaikissa harrastuksissa on myös niitä tyyppejä, jotka tekevät harrastamisesta muille mukavampaa, kätevämpää, mielenkiintoisempaa ja saavutettavampaa. 

Se, ovatko skeneaktiivit elitistisiä portinvartijoita vai rakasta harrastustaan paremmaksi kehittäviä visionäärejä riippuu siitä, mitä he oikeasti tekevät, ei siitä miltä se ulospäin näyttää tai miltä sana skeneaktiivi meidän mielestä kuulostaa.

Kun tehdään asioita vapaa-ajalla ja harrastuksena, ahkerimmatkaan skeneaktiivit eivät aina jaksa juurta jaksaen selittää kaikille epäilijöille, miksi heidän mielestään juuri tämän asian kehittäminen on tarpeen. 

Ja nykypäivänä kun harrastuksen sisäinen uutisvirta on vuolasta, niitä epäilijöitä riittää netti pullollaan oli hanke mikä hyvänsä. Haters gonna hate.  

Voiko harrastus kehittyä, jos me kaikki kyhjötämme omissa pelipöydissämme? Olisiko tätä harrastusta lainkaan tässä laajuudessaan ilman skeneaktiiveja? Niistä tyypeistä, jotka huutelevat omasta pelipöydästään ja koettavat latistaa skeneaktiivien innon tehdä uutta, ei lopulta ole mitään hyötyä.  

Kohti skeneaktiivin uljasta uraa?

Jos koet olevasi skenaktiivi tai sinua kiinnostaa tulla sellaiseksi, yksi hyvä paikka aloittaa on Alfacon -tapahtuma Mikkelissä. Seuraava Alfacon järjestetään 10.-12.2.2023 Otavan Opistolla ja ilmoittautumiset, ohelma-aikataulut sun muut tiedot löytyy osoitteesta alfacon.fi. 

Toinen tapa on hypätä mukaan jonkun järjestön toimintaan, useimmilla on toimijahaku aina auki ja yhdistysjutuissa pärjää ihan maalaisjärjellä. Monilla paikkakunnilla on paikallisia järjestöjä tai kerhoja, mutta etäyhteyksinkin verkostoituminen onnistuu. Suomen roolipeliseura ry, jonka puheenjohtajana toimin, etsii aktiiveja erilaisiin projekteihin tai yhdistyksen hallituksen tueksi esimerkiksi sihteerin ja jäsenvastaavan pesteihin.